Omituinen ooppera
Meillä on jälleen uusi kansainvälinen laulajatähti: Juha Uusitalo. Hän on siis ”meidän”, ja siksi me suhtaudumme kaksitahoisesti hänen menestykseensä.
Meistä on hienoa, että Uusitalo laulaa maailman merkittävimmän oopperatalon lavalla New Yorkissa. Me oletamme, että siitä seuraa kaikenlaista brändihenkistä hyötyä. Kun Uusitalo laulaa, Manhattanin kaduilla ei muusta puhutakaan kuin suomalaisesta musiikki-ihmeestä.
Mutta toisaalta meitä harmittaa, että Uusitalo peruu Suomen kansallisoopperan suunnittelemat produktiot voidakseen raataa isänmaan hyväksi kansainvälisillä areenoilla. Helsingin Sanomia asia on harmittanut pitkään, ja siksi Uusitalon askeleita on seurattu lähes vainoharhaisen tarkasti.
Onpa meillä tosiaan ongelma.
60-luvulla alkanut työ musiikkikasvatuksen nostamiseksi kehitysmaasta sivistysvaltioksi tuottaa nyt parasta antiaan. Musiikkiluokat, -lukiot, -kirjastot ja –opistot ovat lykkineet ennätysmäärän lahjakkaita suomalaisia musiikin ammattilaisiksi. ”Meillä” on huippuja kaikissa musiikin genreissä, niin kuin jokaisella sivistysmaalla.
Ongelmaksi asia muuttuu, kun alamme kansana vaatia panostuksesta koituvaa hyötyä takaisin. Koska nämä taiteilijat on täällä koulutettu, heitä ei saa päästää maailmalle muussa kuin markkinointi- ja imagomielessä.
Oikein kolme ministeriötä yrittää hyötyä suomalaisten rokkareiden kansainvälisestä menestyksestä. Siinähän yrittävät. Rockbisneksen isot rahat kertyvät muun muassa t-paitamyynnistä. Suomalaisten on ryhdyttävä valmistamaan intialaisia halvemmalla t-paitoja, niin saamme parhaan hyödyn Ville Valosta, Lauri Ylösestä ja Eicca Toppisesta.
Juha Uusitalolla ei myydä t-paitoja. Mutta hänen pitäisi laulaa Suomen kansallisoopperassa, niin kuin kaikkien muidenkin maailman luokan tähtien. En ymmärrä, miksi. Ehkä ne ymmärtävät, jotka eivät ole koskaan päästäneet lapsiaan muuttamaan pois kotoa.
Minusta kuvio on ihan yksinkertainen. Suomessa toimii yksi ooppera, jolla on vakituinen solistikunta. Sen ohjelmisto rakennetaan näiden taitoja hyödyntäen, ei taiteellisen johtajien mieltymysten mukaan. Jos suomalainen taiteilija nousee kansainvälisille lavoille, se on hänen henkilökohtainen saavutuksensa ilman velvollisuuksia.
PS Lohdutukseksi: ongelma on ohikiitävä. Hitaasti rakennettu musiikkikoulutusjärjestelmä on 2000-luvulla kaadettu ennätysvauhdilla. Sen vaikutukset näkyvät n. 15 vuoden kuluttua.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
[lainaus]Minusta kuvio on ihan yksinkertainen. Suomessa toimii yksi ooppera, jolla on vakituinen solistikunta. Sen ohjelmisto rakennetaan ...[/lainaus]
Suomessa toimii yksi tai ihan kuinka monta ooperaa hyvänsä joilla on vakituinen kuulijakuntansa. Sen ohelmisto rakennetaan niin että se joko tuottaa investoijalleen TALOUDELLISTA voittoa tai sitten koko paska kaatuu kuten mikä hyvänsä yritys jolla ei ole MAKSAVIA asiakkaita.
Ja jos oopera ei tuota voittoa vaan kaatuu, eikä maahan jää yhtä ainoaa ooperataloa niin se on voi voi. Ongelmaksi asia EI muuttuu, kun alamme kansana vaatia panostuksesta koituvaa hyötyä takaisin. Kansantaloudelliseksi ongelmaksi asia muuttuu kun sosialistiaateliset herraskaiset kuten Tiitiset, käyttävät EDUSKUNNAN ja yleishyödyllisten MONOPOLIYRITYSTEN rahoja äärimmäisen pienen ja itseriittoisen ooperayleisön makunautintojen tuottamiseen.
Oopera EI ole yhteiskunnan toimintojen kannalta välttämätön investointi. Sen rahoittaminen on karmein esimerkki itseriittoisen sosialistiaatelin piittaamattomuudesta tavallisten ihmisten arkivaikeuksia kohtaan. Arjen vaikeudet eivät toki lakkaa ooperaa lakkauttamalla. Oopera vain syö massojen viihteen elintärkeät resurssit. Samalla kun sen olemassoloa yritetään valheellisesti perustella sen välttämättömyydellä. Ei tee yhtään pahaa maamme eliitin huomata että viihdealan yrittäjät (jollainen ooperakin on) kerrankin laitetaan rehellisesti samalle viivalle muiden onnenonkijoiden kanssa.
tämä tyyppi ei tiedä oopperasta sen vertaa että tietäisi ooppera-sanassa olevan kaksi p-kirjainta
Sillä ei ole mitään mitään väliä onko oopperassa 2,3 vai 4 p:tä.
Väliä on sillä että se on käsittämätöntä rahan tuhlausta. Viihdeteollisuuden pitäisi pyöriä asiakkaiden rahoilla ei verorahoilla
Kirjoittaja ei todellakaan tiedä oopperasta yhtään mitään, eikä oikeinkirjoituksestakaan.
Se on vain sillä lailla hyvä siviilitarkkailija, että Suomessa oopperaan ei saada yleisöä, "sosialistiaatelia" , jos lippujen hinnat ovat sellaisella tasolla kuin Euroopan oopperataloissa. Euroopassa on nimittäin enemmän sitä "oikeistoaatelia", jolla on rahaa, millä mällätä! Vai onko niin, että ooppera kuuluu vain määrätylle kansanosalle kuten vanhoina hyvinä aikoina? Herraskaisen herkkua, kuten ennen vanhaan, mutta oopperatalokin oli paljon pienempi kuin nykyinen.
Onneksi Suomessa oopperalippujen hinnat ovat tavallisenkin yleisön, massan, tavoiteltavissa. Vaihtelu virkistää!
Turha kiihkoilla, siviilitarkkailija!
On se omituista - ensin saavutetaan menestystä ulkomailla sisällöllä ja sitten lähdetään pilaamaan sitä oitis peilaamalla niin ulkomaalimaan kuin kotimaahankin päin että kattokaa ny, ettekö näe miten hyvin menestyttiin - seurauksella että se mikä on arvokas ja jolla menestys saavutettiin - sisältö - tallautuu sen alle että sillä pitää ruveta peilailemaan etenkin kotimaahan päin niille jotka siitä ei yhtikäs mitään ymmärrä - ulkomaillahan meidän suuret menestyjämme ovat sittenkin vain siellä parhaan kolmanneksen alapäässä jos sielläkään.
Mutta miksi peilata kotimaahan päin - mitä se kannattaa - eihän siihen ole perusteita edes ei kaikupohjaa - kun kansa ja sen tyhmyystaluttaja media ei ymmärrä kulttuurin sisällön päälle - josta sisällöstä ja vain siis josta poikituu oikea menestys - niin sehän on naurettavaa edes yrittää vedota siihen.
Mitä tästä opimme - sen että ne joilla on oikea ymmärtävä ja kiinnostunut suhde kulttuurin sisältöön niin he pysyköön lestissään ja sitten se kulttuurin todellisista sisällöistä ymmärtämätön porukka pysyköön omassa lestissään.
Ei valtaosalle suomen kansaa tai edes kansanedustajia kannata puhua kulttuurin syvemmistä sisältömerkityksistä mitään - ei ne ymmärrä - ja jos niitä ei edes kiinnosta niin sitäkin vähemmän ymmärtävät - ja jos kiinnostuvat tulevat kysymään. Ja on suorastaan typerää heidän moukkamaisuutensa suojelua välttää sen julkitulemista maailmalle ja heille itselleen mikä on taivahan tosi.
Kulttuurin sisällöt ovat hieno asia - ei niitä kanneta huudella sellaisille jotka niistä ei ymmärrä.
Nythän voimme jo käydä katsomassa oopperaa muutamissa elokuvateattereissa Suomessa. Tekniikan hinnan normaalin laskun ja teattereiden uusimisen myötä myötä on mahdollisuus saada oopperaa lähes joka kylään. Nykyisillä kotiteatterijärjestelmillä voisi rakentaa vaikka "kortteliteattereita".
Silloin ei haittaa vaikka omat suosikkimme laulaisivatkin kaukana merten takana. Lähes kaikilla halukkailla tulee olemaan mahdollisuus nauttia näistä marginaalitaiteistakin.
Joo. Ei muuta kuin DVD tietokoneeseen ja oopperaksi. Lämpiön tarjoilutkin olivat parempia kuin oopperassa: aivan itse valittu.
Voisikohan Arvoisa Minna Lindgren valaista lisää kohtaa:
"PS Lohdutukseksi: ongelma on ohikiitävä. Hitaasti rakennettu musiikkikoulutusjärjestelmä on 2000-luvulla kaadettu ennätysvauhdilla. Sen vaikutukset näkyvät n. 15 vuoden kuluttua."
Millä tavoin kaadettu?
t. asiasta kiinnotunut(ja tietämätön) :)
Ehkä minä vastaan lyhyesti jotain.
Suomessa oli oma musiikkioppilaitoslaki, jossa oli selkeät määritteet miten nämä laitokset toimivat ja sitä valvoi Opetushallitus ja erikseen nimetty opetusneuvos. Sitten tämä laki kaadettiin ja tilalle tuli perusopetuslaki, joka poisti musiikkioppilaitosten laissa määrätyt vaatimukset. Samalla valtio siirsi koko valvonnan kunnille. Musiikkioppilaitoskenttä vastusti tätä, ei auttanut. Ei kunnilla ole musiikin opetusneuvosta vaan maallikkopoliitikko, usein kuorolaulaja tai vastaava johtokunnassa. Musiikkioppilaitoksen taso putoaa, opettajien kelpoisuusvaatimukset laskevat jne. Sotketaan käsiteet mitä solistinen koulutustaso vaatii ja mennään eri muotien perässä.
Suomen vahimmat kansankonservatoriot perusti Armas Launis vuosisadan alkupuolella ja ne kehittyivät siitä lähtien oikeaan suuntaan siihen asti kun saatiin oma Musiikkioppilaitoslaki. Kun se kaadettiin alkoi alamäki. Ilman lain suojaa ei voi vedota mihinkään ja rahatkin menevät "tärkeämpään" kohteeseen.
Tarkennan vielä edellistä.
Koulujen musiikin opetus, musiikkikasvatus on tärkeää. Se on myös ryhmäopetusta.
Kun puhutaan jostain Uusitalosta tai soittajasta on kyse solistisen yksilöopetuksen tuloksesta, jota antavat musiikkioppilaitokset. Solistinen musiikin koulutus on aloitettava viimeistään 7 vuotiaana ja se kestää tauotta aina ammattitutkintoon asti. Oikotietä ei ole. Kansainvälinen taso on kova ja kilpailujen voittajatkin ovat joskus huomattavan nuoria.
Laulajan uralla kehitys on hitaampaa äänenmurroksen vuoksi. Uusitalot ja Salmiset ovat esimerkkejä kunnollisen solistisen opetuksen tuloksista, toki lahjojakin tarvitaan.
Mielestäni aiheeseen liittyy muutakin kuin vain taiteen perusopetuksen ja koulujen taideopetuksen alasajo.
Musiikin korkea-asteen ammattiopetuksesta on tullut nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa suojatyöpaikka niille, jotka eivät muutoksessa kestä kelkassa. Koska koulutusorganisaatiot ovat luonteeltaan staattisia, ja taiteen koulukunnat perinteitä vaalivia, on seurauksena se että mm. Sibiksessä eletään ja haaveillaan maailmasta jota ei enää ole.
Tästä ei ole helppoa pois pääsyä, koska taloon työllistyneille, mikä tahansa ammatillinen liike on alaspäin. Suomessa kun on vain yksi Sibis, ja nämä ihmiset vain harvoin pärjäisivät kv-kilpailussa, valitettavasti. Ne joilla maailmalla vientiä on, ovat jo siellä. Näin ollen oppilaitosten kehittäminen on poteroihin kaivautuneiden omia saavutettuja etujaan suojelevien keskinäistä kinastelua, ja näennäistä kehitystyötä.
Mielenkiintoista onkin että mainitaan juuri Uusitalo, joka poikkeuksellisen suoraan on lausunut mielipiteensä suomalaisista taideinstituutiosta ja niiden ongelmista. Sanoisin, että hänen rehelliset ja selkärankaiset lausuntonsa ovat yksi syy siihen katkeruuteen millä häneen suhtaudutaan. Niihin kommentteihin on moni noissa oppilaitosten poteroissa loukkaantunut. Harva on profeetta omalla maallaan, vaikka Covent Gardenit ja Metropolitanit olisi kiertänytkin. Joku aina kuvittelee tietävänsä paremmin.
MuM, MA
Tuossa on myös paljon perää.
Kirjoitin tuossa aiemmin musiikkioppilaitoksista ja solistisesta perusopetuksesta, jolla tehdään pohja jatkolle.
Korkea-asteen ja yliopiston alueella on kieltämättä ongelma siinä, että on vain yksi Sibelius-Akatemia.
Kun se tekee jotain ja arvioi sen niin se kysyy ja vastaa itse omiin kysymyksiinsä: Olimmeko hyviä - Olimme!. Vertailua ja kilpailua ei ole.
Itse opiskelin 70-luvulla SA:ssa ja Saksassa. Eron huomasi m.m. siinä, että opiskelijat valitsivat usein monista korkeakouluista sen kuka professori oli missäkin opettamassa. Lisäksi kysytty professori saattoi opettaa useammassakin korkeakoulussa. Muistan yhdenkin viulu-professorin joka opetti kolmessa oppilaitoksessa ja kolmessa eri maassa. Joka tapauksessa syntyy kilpailuasetelma ja vertailu. Itse koin myös tason siellä korkeana ja historiallisen tiedon/taidon antoisana.
Suomeenkin pitää saada toinen musiikkiyliopisto Sibelius-Akatemian rinnalle nostamaan tasoa ja kilpailua.
Mielelläni, kiitos. Lähinnä tällä viittaan peruskoulun taideopetuksen romuttamiseen. Taideaineiden tuntimäärää on vähennetty, esimerkiksi yläasteella voi 8. ja 9. luokan suorittaa surutta ilman niitä. Tästä seuraa, että taideaineiden tuntimäärät eivät riitä kattamaan yhden opettajan virkaan edellytettyä minimiä. Siitä seuraa, että kouluissa musiikinopettajan tehtäviä voi hoitaa esim. ala-asteen luokanopettaja, joka saa päteyvyyden musiikin opettamiseen 3 opintopisteen kurssilla. Tai kuka tahansa, joka osaa käyttää cd-soitinta. Siitä seuraa kaikenlaista. Edelleen esim. musiikkiluokat ovat dramaattisesti vähentyneet, enkä siihen edes tiedä kaikkia syitä. Yksi lienee vaadittujen ryhmäkokojen suurentaminen, mikä iskee taideaineiden lisäksi ns. harvinaisten kielten (mikä tahansa muu kuin englanti) katoamiseen opetuksesta.
kyse tahallisesta päätösten kierosta ketjuunnuttamisesta että seurauksena on kuten kuvasit vääjäämättä se että peruskoulussa saa opettaa musiikkia se joka on käynyt kerran pianotunnilla ja sen jälkeen soittanut vain ilmakitaraa
minä nimittäin olen aika vakuuttunut siitä että kyseisen kaltainen virkamieskierous yhdistettynä toisten virkamiesten tyhmyyteen ynnä poliitikkojen syvävalistumattomuuteen kansakunnassa yleisesti vaikuttavan tyhmyyden ja keskinkertaisuuden tyrannian saattelemana on johtamassa siihen että kansakunnan sivistystasolle peruskoulutuksen tasolla ollaan tekemässä korvaamatonta vahinkoa
ja jotta vahingon suuruusluokka tulisi kaikille selväksi niin se on samaa luokkaa kuin kirjastopalvelut kaikista kunnista lopetettaisiin ja korvattaisiin kioskien ja kirjakauppojen tarjonnalla - joista joka ainokaisesta kirjasta joutuisi maksamaan kylmää rahaa lämpimien veroeurojen sijaan - se olisi kaamea lopputulos kansalaisten demokraattiselle sivistystasolle ja oikotie suoraan takaisin keskiaikaan.
Pankaas kaks kertaa miettien mitä vahinkoa maassa on tapahtumassa. Asia ei olekaan kuin ääriäärivakava.
Peruskouluissa tapahtuva taideaineiden opetuksen romuttuminen Minna Lindgrenin kuvaamalla tavalla on järkyttävin ja perusteellisimmin suomalaisia eriarvoistava kehitys koulutuksen alueella. Ihmisen kokemus maailmasta on moniulotteinen ja taiteen osuus koko maailman aukeamisessa käsitettäväksi on korvaamaton ja välttämätön. Rahallahan saa kaikkea, joten parhaiten koulutetut ja rikkaimmat pystyvät jatkossakin takaamaan lapsilleen koulutusta näilläkin alueilla. Seurauksena tietysti se, että heidän lapsilleen lankeavat taideopetuksesta syntyvän kokemisen ja tajuamisen kyvyn, sivistyksen ja sosiaalisten suhteiden edut myös myöhemmässä elämässä. Laadukas peruskoulujen taideopetus riittäisi avaamaan tämän oven sopivasti raolleen siten, että kaikkien lapset siitä pääsisivät pujahtamaan, kukin sitten halunsa mukaan enemmän tai vähemmän. Vaikea käsittää, että suomalaiset sallivat näiden tasapuolisten oikeuksien ja mahdollisuuksien ryöstämisen jälkeläisiltään.
Petteri Salomaa Sibelius-akatemiasta että tulet noin esiin ja sanot vielä näkökulmia jotka ovat paitsi kauniisti ilmaistu myös hyvin perusteltu.
Arvon lukijat - katsokaa miten vastuullisesti professoritasolta otetaan kantaa KANSALLISEN KOKEMISPOTENTIAALIN puolesta.
Kaunis ja ytimekäs ilmaisu tuo "ovesta pujahtamaan".
Niin - raottamalla vähänkin ovea pääsee pienikin valonsäde sisään ja valaisee enemmän kuin mitä on ovi raollaan.
Oikeastaan voisi sanoa - koko kulttuuri on noiden oven raoista pilkahtavien taiteen valonsäteiden etsimistä ja luomista. Ja ne valonsäteet elähdyttävät ihmistä sekä hetkellisesti että pitkävaikutteisemmin kuin valtaosa ihmisen kokemispiiriin kuuluvista asioista. Voisimme usein puhua jopa "positiivisesta traumasta" tarkoittaen juuri sitä miten lähtemättömän ja kauas kannattelevan vaikutuksen kulttuurielämys voi tuottaa. Ja luulen että traumaattisten kokemusten asiantuntijat ja psykoterapeutit allekirjoittavat näkemykseni.
Siis - ei kai niin hölmöä poliitikkoa voi ollakaan joka tuon asian ymmärtäessään veisi pieniltä peruskoululaisilta mahdollisuuden löytää kontaktin taiteen ja kulttuurin jumalalliseen valonsäteeseen.
Jälleen täytyy muistuttaa kulttuurin voimasta kuten ennenkin olen tehnyt - todennäköisesti ainoa suomalainen joka muistetaan sanotaan 300 vuoden päästä on Sibelius ja ajatelkaapa sitten kuinka valtava voima voi esimerkiksi jollain maalauksella kuten joku Mona Lisa jota tullaan tuntitolkulla jonottaen katsomaan Pariisin Louvreen ympäri maailmaa. Ja sitäpaitsi yhteenlaskien ihmismäärät jotka käyvät kulttuurin nautintojen äärillä pelkillä instituutioiden käyntiluivuilla mitattuna hakkaavat muut harrastealueet kepeästi. Puhumattakaan siitä jättimäärästä kulttuuria ihmisten elämässä mitä joka paikassa soiva musiikki esimerkiksi on niin kannettavien soittimien kuin internetinkin muodossa.
Niin - on pakko kysyä - onko nuo poliitikkomme noin vajaakäsitteisiä elämän ilmiöiden suhteen että niiden syvyyden ja korkeuden ymmärtämisen suhteen että voivat tosta noin vaan kuivattaa jälkikasvun opintien kulttuurin valistuneen ja monipuolisen nautinnon äärelle. Nimittäin tuossa peruskoulun kasvuvaiheissa voidaan luoda niitä satumaisia kulttuurin "positiivisia traumoja" lapsen mieleen joista tulee hänen kokemisensa syvimpiä ja laajimpia alueita hänen mielessään.
Ja se laajuus tarkoittaa muutakin kun sitä että soitetaan bändissä kun lapset niin haluaa. Eihän vaikkapa äidinkielen tunnillakaan lueta sarjakuvia koska niin lapset haluaa. Tässä mielesä musiikkikasvattajien tulee tulla itsetuntoisemmaksi ja viedä lapset muiden musiikkisfäärien äärelle kuin mitä he itse kuuntelevat. Ja juuri se on erilaisten vaikutteiden antamista lapsen musiikkiannille kehittyvälle mielelle.
Siis myös klassisen musiikin kuuntelua, muiden kulttuurien musiikkia, maailmanmusiikkia - ja - ehdottomasti ja - ihan puhtaita laulutunteja joissa lapset laulavat koko tunnin opettajan säestyksellä. Se kun on nimittäin niin että silloin myös lapsen emotionaalisuus on voimakkaimmin läsnä ja yhtäaikaa muiden lasten kanssa kun he laulutunnilla yhdessä laulavat. Ja jälleen uskon psykologian ammattilaisten allekirjoittavan näkemykseni - ja helposti löäytävän visioita mitä kaikkea positiivista ihmispsyykelle siitä seuraa kun hän laulaa yhdessä muiden kanssa.
Suomen peruskouluissa ja lukioissa toimii myös korkeasti koulutettuja muodollisesti ja asiallisesti päteviä musiikinopettajia. Niinsanotuilla normaaliluokilla, ruohonjuuritasolla tapahtuva koulujen musiikinopetus ohitetaan useimmiten huitaisemmalla jotakin vähistä tunneista ja epäpätevistä opettajista. Samalla kiirehditään kertaamaan kieltämättä tärkeiden musiikkiluokkien ja muun musiikkikasvatuksen merkitystä. Kuitenkin juuri normaaliluokilla tapahtuu musiikkikasvatusta laajimmalla rintamalla. Koska tunteja on vähän, pitäisi sisältöjä ja työtapoja suunnitella erityisen tarkasti siten, että opetus koskettaisi mahdollisimman monia. Pelkkä bändisoittelu ei oikein riitä kaikille yhteiseksi sisällöksi. Myös esim. musiikin vastaanottaminen, kuuntelu ja siihen liittyvä musiikkitieto taitavasti toteutettuina voivat olla todella mieluisaa ainesta musisoivan toiminnan rinnalla.
Musiikkiluokissa arkityönä tapahtuva musiikkikasvatus ei ehkä tuota mitään estradeilla esitettävää, mutta on omalla paikallaan äärimmäisen tärkeää. Se saattaa olla oppilaalle suorastaan liikuttavan tärkeää.
Sen sijaan, että aina tuodaan vain esille nämä olemassa olevat epäkohdat, voitaisiin korostaa ja vaatia vähille tunneille monipuolisia sisältöjä ja työtapoja. Siihen luonnollisena linkkinä kuuluu
opettajien koulutus, jonka tuloksena soisi aina olevan monipuolisilla taidoilla ja laajalla musiikintuntemuksella varustettuja musiikkia opettavia.
En ainakaan tässä asiassa ole eri mieltä Lindgrenin kanssa. Kuitenkaan en malta olla mainitsematta, että Kansallisoopperan viime Ringin muistona minulla on sieltä ostettu T-paita, jossa on iso kuva Die Walküren lopusta, jossa Uusitalo Wotanina on keihäineen Logea/tulta virittämässä.
Uusitalo-t-paita on hieno ajatus sinänsä, mutta tuskin merkittävä tulonlähde laulajalle sen enempää kuin oopperalle. Kun Ironmaiden kävi Suomessa, jäähallissa myytiin 16 000 t-paitaa. Yksi paita maksaa helposti enemmän kuin cd-levy. Mikäs siinä, mutta herättää ajatuksia.
Peruskoulun musiikinopetuksesta: Tottakai vielä on viroissa hyviä, ammattitaitoisia musiikinopettajia. Mutta opettaja, joka johtaa kuoroa, hoitaa koulun juhlat, kannustaa lahjakkaita soitinopintoihin, valistaa monipuolisesti kaikesta siitä musiikista, jota lapset eivät itse osaa löytää, on yhä harvinaisempi.
Jos musiikinopetus menee hittibiisien kuuntelemiseen ja bändiharjoituksiin, on tilanne sama kuin matematiikkaa opetettaisiin panemalla lapset pelaamaan tietokonepelejä.
On totta, että peruskoulun musiikinopetuksen taso on vähintäänkin sattumanvarainen ja pakollisen opetuksen määrä yläasteella alhainen. Valinnaisuudessa on kuitenkin myös hyvät puolensa: yläasteen oppilaalla voi joskus olla jopa 3 tuntia musiikkia, 3 tuntia kuvaamataitoa ja ehkä vielä 2 tuntia draamaopetusta viikossa. Sitä mahdollisuutta ei omana kouluaikanani ollut, vaan heti oppikoulun neljännella luokalla oli valittava joko musiikki tai kuvaamataito. Valitun aineen oppitunteja taisi sitten olla 1,5 per viikko.
Kun kieli opitaan ihmiselämässä tietyssä iässä niin äänten ja kuvien aistiminen on paljon varhaisempaa kuin kielen symbolifunktio.
Siksi niin musiikki kuin kuvataidekin pääsee syvemmälle ihmismieleen kuin kieli vaikkeivät pystykään kommunikoimaan yhtä eksaktisti kuin kieli. Mutta eivät muuten valehtelekaan mennen tullen ja usein huomaamattakin kuin kieli. Ja luulen että nuoret ihmiset tykkäävät musiikista tiedostamattaan sen takia kun se on rehellistä. Ja vanhemmat ihmiset sen takia kun musiikki tuottaa musitoja - ehkä ajoista jolloin sai olla ja uskoi rehellisyyteen ;)
Mitä tästä opimme. Ei musiikin opetuksen tarkoitus ole turbomenetyjiä tuottaa - ehei - sen tarkoitus on kehittää äänien aistimisen ja kokemisen maailmaa - siis sitä että a. ihminen säilyttää musiikin ja äänten kokemisen elementin mielessään ja b. kehittää sitä ja c. oppii jonkun keinon eli instrumentin oli se sitten soitin tai sekakuoro jolla jän ihan kuulkaa itte tuottaa niitä äänimaailmoita ja sen mahdollisuuksia mitä hänessä itsessään on. Ja kun otetaankin äänimaailmaksi paitsi perinteinen melodinen ja harmoninen musiikki - jota ei kannata kipata pihalle koska se on se jolla musiikin kauneusarvo parhaiten tuotetaan - niin myös elektroninen musiikki ja kaikenlaiset äänimaailmat niin johan on ihmisen mielen ääniavaruuksille jättimaailma.
Tehdäänpä pikkuruinen testi niin havaitsette mitä tarkoittaa äänimaailma. Just nyt luettuanne tämän pankaa silmäänne kiinni ja kuunelkaa. vaude - mitä mahtavia äänimaailmoita kuulettekaan iha unenomaisiakin jotka laittavat mielikuvituksen liikkeelle kun hetken kuuntelette - muistoja - paikkoja - jne.
Huhuu - herätys - noniin- kandeekohan ihan totta kipata musiikin opetusta supistamalla kaikki ne upeat äänimaailmat jota musiikki ja sen tekeminen ja muut äänimaailmat tarjoavat.
Huiiiiiiiii....hieno asia tuo musiikki ja sen äänimaailmat ja sen naapuruston äänimaailmat - eikö.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 22 kommenttia